lauantai 31. maaliskuuta 2012

Maatuska-mummeleita ja löppöjä

Eräs tuttava on Ihka Aito Peräkammarin Poika, peruskouluakin oli käyty kokonaiset kolme vuotta. Koulussa oli pyydetty kirjoittamaan aine äidinkielen tunnilla.
Tuo poika, nyt jo liki 50-vuotias mies, oli kirjoittanut kokonaiset kolme sanaa: "Löppö istui puussa."
Kovin suurta arvosanaa ei tuosta aineesta tullut, mutta jotenkin tuo oli kaikessa yksinkertaisuudessaan oli söötti tarina ja sana "löppö" jäi ainakin meidän perheessä elämään.


Kävin tänään Jyskissä, olin jo iskenyt silmäni Maatuska-kuvioiseen vahakankaaseen ja menin sitä hakemaan. Ihastuin myös tosi makeeseen pöllö-kankaaseen ja olihan se pakko sieltä pelastaa hyvään kotiin :)
Sillä aion päällystää yhden ylimääräisen petarin, joka meillä toimii lasten yövieraiden patjana. Muuten se pyörii joutilaana rumiluksena yhdessä nurkassa pojan huoneessa, mutta päällystettynä tuollaisella kivalla kankaalla, taiteltuna kolmeen osaan,  se toimisi sellaisena löhöpatjana.
Saas katsoa milloin innostuisin kaivamaan ompelukoneen esille...

Maatuskat pääsivät esille keittiöön, mistähän löytäisin oman maatuskani...purkamattomista muuttolaatikoista kait, niitä on ainakin tsiljoona.

Vahakangasta ei onneksi tarvitse ommella :) Paitsi että ihastuin Susannan Työhuoneessa esiteltyyn kassiin, joten ehkäpä on sellainen ihan pakko tehdä omin pikku kätösin.
Minähän olen aina tarvinnut kauppakassin, harmi vain että saadakseni tämän perheen ruokaostokset mahtumaan, tarvitsisin niitä ainakin viisi :D

Ikävästi tuosta kuvasta pistää silmään maalamattomat kohdat seinässä. Mutku...

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Quiscalen mokoma

Varmaan aika moni tietää sen tunteen, kun on tosi onnellinen jostain löydöksestään..ja sitten kun se saapuu postissa, ei todellisuus ollutkaan niin hieno?

Minulle kävi niin
Etsyn sivuilla. Katselin ranskankielistä aakkostaulua Q, jossa on mustarastaan kuva. Ja kun minä niin pidän kaikenmaailman korpeista ja variksista (olenhan minäkin melkoinen harakka..en vain ulkonäöltä, vaan myös kaiken kimaltavan perään) niin tahdoin tuon kotini seinälle, mielellään sängynpäädyn ylle. Ihana musta, lumoava lintu...
En vaan innoissani muistanut tarkistaa montako senttiä oli mainitut tuuma-mitat ja että oliko kyseessä oikeasti vanha tuote.

Joten, postissa tänään tuli A4 kokoinen, pari päivää sitten tulostettu kuva.
Koitin epätoivoisesti saada siitä salonkikelpoista, liimasin sen pinkopahvin palan päälle, jonka pelastin roskiskuormastamme, niin tuli siitä ehkä ihan siedettävä. Mua vaan niin kiukuttaa, sinne meni kaksikymppiä, pah :(

Miten tuosta saisi oikeasti vanhan näköisen? Tai saako tuosta nyt käydä teettämässä suurennoksen?





torstai 22. maaliskuuta 2012

oven uusi elämä

Jotain sain tänään aikaan ja piti tulla heti sillä kehumaan :)

Meidän yläkerran olohuoneessa oli pinkopahvien alla yksi ylimääräinen ovi, josta on päässyt toiseen makuuhuoneista. Sinne makkariin pääsee myös viereisestä ovesta ja jossain vaiheessa tämä ovi on jemmattu pahvi- ja tapettikerrosten alle. Olen miettinyt mitä sille keksitään. Ovi on valkoinen, kun taas kaikki muut ovet keltavihreitä ja siitä puuttuu kaikki helat saranoineen.
Ovi sai tänään uuden käyttötarkoituksen


Oven vastapuoli on yhden koululaisemme huoneessa, siinä on ihan hirveästi rumia naulanreikiä ja mietin mitä sinne keksittäisi. Voisi olla kiva maalata se liitutaulu- tai magneettimaalilla.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kun ei pääse tekemään, niin pitää haaveilla..

Pitkästä aikaa...tunnen jonkinlaista huonoa omaatuntoa kun olen niin laiska päivittelemään meidän aseman kuulumisia. Tarkoituksena oli pitää remppapäiväkirjaa mutta vanha kotimme vieläkin on ilman ostajaa ja rempparahat nököttää pankinjohtajan kirstussa.
Toinen syy on tuo alakerran kirpputori, se kun saadaan ensi kuun loppuun mennessä pois talosta niin voidaan vihdoin alkaa ihmettelemään tulevaa huonejärjestystä ja aloittaa taas pienen budjetin jutut.
Ensimmäisenä haluaisin laittaa kodinhoitohuoneen (entinen henkilökunnan keittiö) kuntoon, siellä riittäisi maalaaminen, yläkaappien vaihtaminen avohyllyiksi (miehen vanhemmilta löytyisi mukavan rouheaa harmaata lautaa) ja alakaappien ovien uusiminen. Huoneeseen jää tiskiallas ja hella, askartelemisia varten.
Nyt huone näyttää tältä:

Seinissä on ruman vihreä maali, huoneen 4 ovea on oranssinruskeat ja lattiassa tummanvihreä linoleumi. Lattiat menee uusiksi sitten joskus, kun laina vihdoin irtoaa.
Ikkunoista revin eilen vanhat verhot alas ja voi että limakalvoja kirveli pitkään sen jälkeen, yök..

Tästä kuvasta kun käännyttäisi vasemmalle, päästäisi pukuhuoneeseen:

Nyt se toimii roinavarastona, kuten pari muutakin huonetta..vaikea on mitään minnekään sijoittaa kun ei ole vielä paikkaa minne laittaisi. Ja tuon oven takana on meidän murheenkryyni, eli suihkuhuone:
Täällä pesii hometta, siitä voi olla aivan varma. Mutta me tiesimmekin sen jo kauppaa tehdessä ja päätimme, että se ei ole este. Kun kelit lämpiää, tämä huone puretaan. Tilaa olisi laittaa sauna ja suihku, sillä tuosta saisi yhden seinän purettua ja siivouskomerosta tulisi lisätilaa. Tuossa huoneessa on myös pisuaari, meidän pojat pitää sitä maailman hienoimpana keksintönä :D

Pukuhuoneesta kun jatketaan eteenpäin, on käytävän varrella wc ja sitten yksi huone, joka on saattanut olla jonkinsortin lepotila kun siellä on kiinteä vaatekaappikin. Nyt siellä on poikien autorata :)
Hieman haaveilin, tehdäänkö tästä tilasta walk-in-closet. Pukuhuone johon mahtuisi kaikkien vaatteet, petivaatteet ja pyyhkeet.

Viereisessä huoneessa on jotain melkoisen arvoituksellista. Se on sähköhuone, jossa on julmetun kokoinen sähkötaulu. Meille vannotettiin moneen otteeseen, että taulu ei ole käytössä.
Vaan ollaan huomattu, että siitä tulee sähköt ratapihan valoihin, kuulutuksiin sekä kaikki sähköt näihin huoneisiin, joita tässä nyt esittelen. Sähköyhtiön mukaan taulun omistaa VR. Tietää meille paljon ilmaista sähköä, mutta mitenhän se vielä kostautuu...Mitäs jos tosta sulake palaa tai muuta, tuleeko meille heppuja omilla avaimilla sisään vai mitähäh? En tajua, enkä ole toistaiseksi uskaltanut edes kysyä..

Sittenpä saavumme kirpputorille, näissä kuvissa on odotussali (pimeä kuva, mutta en kehdannut mennä siirtelemään kirppiksen verhoja) sekä iso toimistohuone:
Odotussalista tehdään todennäköisesti iso olohuone ja toimistosta 2-3 makuuhuonetta.
Toimiston valokuva on otettu lipunmyyntiluukun pleksin läpi. Hauska yksityiskohta, joka pitää säilyttää :)
Odotussalissa on nurkassa toinen wc jossa suihkukaappi, onneksi, niin voi huoletta repiä sen toisen suihkun auki.

Jossain vaiheessa raapustelin pohjapiirroksiakin

Ehkei ihan ammattitasoa, mutta kun on edes jotain konkreettista nenän alla, on helpompi pyöritellä mielessään mitä laitetaan minnekkä.

Pohjapiirroksista tulikin mieleeni, että meidän kuopus vietti nimiäisiä ja hänestä tuli Tuure. Nimi tulee arkkitehti Thure Hellströmistä, joka on meidänkin talon suunnitellut. Nimi jäi molemmille mieleen ja sopii pienelle asemapäällikölle täysin.

Kunhan tuo aurinko herättelee minut talvikoomasta niin koitan saada jotain valokuvan arvoista aikaiseksi. Siihen saakka heipparallaa!